keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Koko Suomi Leipoo -muisteloita

Eilen tuli se Koko Suomi Leipoo- jakso, jossa tipuin pois kisasta. Kaksi kertaa olen jo jakson katsonut ja molemmilla kerroilla kyyneleet nousevat silmiin. Mutta ne ovat olleet onnen kyyneleitä. Kyyneleitä tuomareiden ja kanssakilpailijoiden upeista palautteista. Ohjelmassa mukana olo opetti minulle niin paljon.

Kaikki alkoi siitä, kun kaverini lisäsi facebook-seinälleni linkin uudesta leivontaohjelmasta, johon haettiin mukaan kilpailijoita. Olin linkittänyt kuvia valmistamistani kakuista facebookiin, ja sitä kautta kaverini tiesivät leivontainnostuksestani. Työpaikalla esimieheni kannusti minua laittamaan hakemuksen, sanoen vielä perään: "Jos sä et sitä hakemusta laita, niin mä laitan sun puolesta." Mietin asiaa useita viikkoja, ennenkuin rohkaistuin laittamaan hakemuksen. Myönnän, että myös lasillisella punaviiniä saattoi olla osuutta asiaan ;)

Olinkin asian ehkä osittain jo unohtanut, kun tuotannolta tuli soitto ja vaihe vaiheelta pääsin lähemmäksi kilpailuun osallistumista. Kun koekuvausten jälkeen tuli sitten lopulta soitto tuottajalta: "Onneksi olkoon, oot päässyt mukaan kilpailuun!", oli riemun määrä (ja äänen voimakkuus) melkoinen.

Tämän jälkeen kuitenkin iski kysymykset mieleen: Olenko muka riittävän hyvä? Tulenko nolaamaan itseni täysin? Mitä jos potilaat tunnistavat, miten tämä tulee vaikuttamaan työhöni?
Asioita pyöritin tovin päässäni, kunnes päätin olla murehtimatta. Tämä olisi sellainen once in a lifetime- tilanne, joka tulisi kokea.

Ja hetkeäkään en ole katunut, että lähdin mukaan. Päinvastoin. Sain kilpailusta niin paljon oppia leivontaan, ja runsaasti itsevarmuutta. Ja ennen kaikkea: 11 mahtavaa leipuriystävää. Näille upeille tyypeille voi laittaa leivontaan liittyviä kysymyksiä ja huolia, ja aina joku osaa vastata ja neuvoa eteenpäin. Ja tämän blogin perustamisessakin heistä on ollut korvaamaton apu. Lisäksi voin sen sanoa, että koskaan en ole aiemmin päässyt niin mahtavaan herkkupöytään, kuin mitä meidän tapaamisissa on ollut!



Kilpailu kasvatti minua leipojana ja ihmisenä hurjan paljon. Edelleen se pieni epävarmuus nostaa ajoittain päätään, mutta senkin olen oppinut jotenkuten nujertamaan. Jos jokin menee pieleen, niin sitten kokeillaan uudestaan (omassa kotikeittiössä sen kun voi ajan puitteissa tehdäkin). Iloisuus ja positiivisuus tulee minussa pysymään aina. Herkkyys taas tuskin tulee poistumaan minusta koskaan. Ja mielestäni ei tarvitsekaan. Elämässä tulee pystyä näyttämään tunteita.

Olen saanut aivan valtavan paljon positiivista palautetta kisan jälkeen. Kiitos niistä, ne lämmittävät mieltä.

Leipominen jatkuu tästä lähtien omassa keittiössä: K´eittiö Avec Amourissa.
Saatanpa välillä täällä kyyneleen jos toisenkin tirauttaa, mutta lupaan myös tuulettaa tyylillä jos saan vaikkapa ne macaronit onnistumaan.


❤ : Sanna


p.s.
Torstaina 31.10 minua voi tulla moikkaamaan Porvooseen Leivontatarvikeliike Juhlavaan, jossa koristelen kuppikakkuja Halloween teemalla. Nähdään siellä!

8 kommenttia:

  1. Oi ihana Sanna. Niin luonnon lapsi, kuin vain voi olla, olet sie.

    VastaaPoista
  2. Voi tiistainen jakso oli silti ihana, sun hurmaava luonne tuli oikeinkin esille, ja pääsit NOIN PITKÄLLE! Eli sehän on loistavaa! (meikä vois voittaa korkeintaan suomen surkeimman leipurin tittelin :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Itse olen todella ylpeä siitä, että pääsin kisassa noin pitkälle noiden mahtavien huippuleipureiden kanssa.

      Poista
  3. Kiitos myös kaikesta yhdessä koetusta ja tsemiä tulevaan! =) Kanssa olit kivasti kirjoittanut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarita <3 Toivottavasti nähdään taas pian.

      Poista
  4. Olit kyllä yksi ohjelman ilopillereistä. Itse en olis uskaltanut mukaan, hienoa, että teitä rohkeita löytyi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ❤