lauantai 16. marraskuuta 2013

Karjalanpiirakat

Silloin kun telkkarista näytettiin Koko Suomi Leipoo- ohjelman toinen jakso, jossa oli karjalanpiirakkatehtävä, sain ystävältäni soiton. Hänen siskon poikansa oli Pohjoisesta soittanut ja kertonut, miten kovasti haluaisi maistaa minun valmistamiani karjalanpiirakoita, sillä ne näyttivät tv:ssä niin kovin hyviltä. Nyt sitten ystäväni lähtiessä käymään kotiseudullaan, päätin laittaa tälle pikkuiselle fanilleni pakettiin karjalanpiirakoita maisteltavaksi.

Ohjeena käytin ohjelmassa käyttämäämme reseptiä. Itse kun valmistin piirakoita silloin ohjelmassa ensimmäistä kertaa, joten miksi muokkaamaan hyvää reseptiä. Valmistin näitä kaksinkertaisen määrän, sillä tiesin että tuoreena ollessaan nämä tulee katoamaan pelliltä nopeammin kuin huomaankaan. 




Karjalanpiirakat

Kuoritaikina
  • 2 dl kylmää vettä
  • 2 tl suolaa
  • 5,5 dl ruissihtijauhoja
Täyte
  • 2,5 dl vettä
  • 1,5 dl riisiä
  • ½ l maitoa
  • vajaa tl suolaa

Valmista puuro keittämällä vettä ja riisiä noin 10 minuutin ajan. Lisää maito ja hauduta noin puoli tuntia.
Anna puuron jäähtyä täysin ennen taikinakuoriin lisäämistä.

Valmista taikina lisäämällä aineet sekaisin. Vaivaa käsin. Kaulitse taikinasta haluamasi kokoisia ja muotoisia taikinalevyjä jauhotetulla tasolla. Täytä puurolla ja rypytä. Paista 275 asteessa kunnes pinta on saanut sopivan ruskean sävyn. Voitele paiston jälkeen voisulalla.




Nämä eivät vaatineet rinnalle munavoita, vaan reilu nokare voita päälle: täydellistä!
Muistakaa taikinaa kauliessa tarkastaa taikinakuoren paksuus. Taikinan saa kaulia hyvin ohueksi, jotta kuoresta tulee hyvä. Ja puuroa sopivasti. Itse laitoin reilun kukkurallisen ruokalusikallisen, jonka levitin taikinakuorelle.

Tämä oli nyt toinen kerta elämässäni kun valmistin karjalanpiirakoita, ja näitä aion tehdä jatkossakin.
Helppo ja hyvä herkku! 

8 kommenttia:

  1. Herttinen, nyt on kyllä täydellisiä! Kiva kun on välillä suolaistakin ;)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän jatkossa laittaa hieman enemmänkin suolaisia leivonnaisia. Viimeistään joulun alla on luvassa suolaisia herkkuja, joita katetaan joulupöytään :)

      Poista
  2. Näyttävät kyllä tosi hyviltä. Pitäis joskus kokeilla, en ole itse koskaan ennen tehnyt karjalanpiirakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata. Itse olin aiemmin kuvitellut näiden teon paljon monimutkaisemmaksi, kuin se oikeasti onkaan. :)

      Poista
  3. Hellanluutelis kun ne on kauniita, täydellisiä! Hyvin ovat onnisuneet tääläkin kertaa :) ♥ ! Olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni karjalanpiirakoita, mutta ehkä nyt rohkenen, kun olet laittanut tänne ohjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Rohkeasti vain kokeilemaan. En muistanutkaan kirjoittaa ohjeeseen rypytyksestä: rypyttäminen kannattaa aloittaa keskeltä, jolloin myös molempiin päätyihin muodostuu rypytyksen loppuvaiheessa kauniit rypyt. :)

      Poista
  4. Mikään ei ole niin hyvää kuin tuoreet Karjalanpiirakat <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ❤