tiistai 15. heinäkuuta 2014

Raparperi-mansikkapiirakka

Löysin tämän vuoden Valion ja Kotivinkin yhteisestä vuosikalenterista herkullisen rahka-omenapiirakan ohjeen, jonka halusin muuttaa kesän makuihin sopivaksi. Aiemmin valmistamastani raparperi-mansikkamehusta jäi runsaasti mehun siivilöimisestä jäänyttä raparperi-mansikkasosetta, jonka päätin käyttää tähän piiraaseen. Lisäksi lisäsin päälle vielä tuoreita mansikoita.

Mikä parasta, piiras oli hyvin helppotekoinen. Ei tarvinut turhaan vaivata ja vatkata, vaan aineet lisättiin kulhossa sekaisin ja kasattiin piirakaksi. Ja täytyy sanoa, että tästä tuli todella hyvää! Pohja jäi koostumukseltaan mukavan kosteaksi, ei ollenkaan sellaiseksi kuivaksi mössöksi mitä välillä piiraspohjat voivat olla. Ja mikä parasta, voit tehdä piiraasta mieleisesi täytteitä vaihtamalla. Omenoiden lisäksi piiraan päälle voisi sopia vadelmat ja mustikat, tai happamat herukat.

Sitten vaan kokeilemaan, mikä makuyhdistelmistä on oma suosikkisi!




Raparperi-mansikkapiirakka (pellillinen)

Pohja

  • 150 g voita sulatettuna
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl ruokakermaa
  • 1 dl maitoa
  • 2 munaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
Täyte
  • raparperi-mansikkasosetta
  • mansikoita
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 dl ruokakermaa
  • 1 muna
  • ½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Sekoita voisula, sokeri, kerma, maito ja munat. Siivilöi lopuksi joukkoon vehnäjauho- leivinjauheseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä lusikalla piirakkapohjan päälle raparperi-mansikkasose, ja lisää pinnalle tuoreet mansikat. Sekoita rahkan joukkoon kerma, muna ja sokerit. Kaada täyte mansikoiden päälle. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 35 min.

2 kommenttia:

  1. Oijoi sentään, hyvältä kuulostaa! Tuo raparperi.mansikkaseos olisi kyllä minulle mieleinen, taidanpa tätä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittele raparpereista ja mansikoista mehua, niin saat samalla soseen tätä piirasta varten :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ❤