Valmistin suolaisen piiraan, johon laitoin graavilohta ja pinnalle smetanaa ja kirjolohenmätiä. Ah, niin hyvää! Harmitti, kun unohdin kaupasta ostaa tuoretta tilliä. Se kun olisi sopinut loistavasti pinnalle tuomaan makua, sekä koristeeksi. Laitoin piiraan täytteeseen hieman suolaa, mutta päätimme maistelijoiden kanssa, että suolan voi hyvin jättää täyttestä pois, sillä graavilohi ja kirjolohenmäti tuo sopivaa suolaisuutta piiraaseen.
Piiraan kaveriksi valmistin porkkanakuppikakkuja. Perinteisten paperisten vuokien sijaan valmistin kuppikakut vuoraamalla leivinpaperin paloja muffinssipellille, jotka täytin taikinalla. Jäähtymisen jälkeen laitoin vielä koristeeksi juuttinarua. Tämän leivinpaperi-idean olen saanut yhdestä Porvoolaisesta lempikahvilastani, Rongosta. Heillä on tapana valmistaa samalla tyylillä suolaisia muffineja. Mielestäni juuttinaru tuo vielä kivan ekstran kakkusiin :)
LOHIPIIRAS
Pohja:
- 200 g leivontamargariinia
- 2 dl vehnäjauhoja
- 2 dl perunajauhoja
- 1 tl suolaa
- 1 ½ dl kylmää vettä
Täyte:
- 2 dl ruokakermaa
- 3 kananmunaa
- 1 dl ruohosipulia silputtuna
- mustapippuria myllystä
- 0,5 dl parmesania raastettuna
- graavilohta
Pinnalle:
- Smetanaa
- Kirjolohenmätiä
Valmista pohja nyppimällä pehmeän voin sekaan jauhot ja suola. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuokaan. Levitä taikinaa hieman myös reunoille.
Valmista täyte sekoittamalla kerman sekaan kananmunat, ruohosipuli ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla oman maun mukaan. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Levitä täytteen päälle graavilohiviipaleita. Itse ostin valmiiksi viipaloitua graavilohta, enkä viipaleita enää pienentänyt, vaan laitoin nämä pitkät viipaleet pinnalle.
Paista piirasta 200 asteessa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, ennen kuin lisäät pinnalle smetanan ja mädin.
PORKKANA CUPCAKES (noin 24 kpl)
Taikina:
- 175 g voita
- 4 kananmunaa
- 3 dl sokeria
- 4 dl vehnäjauhoja
- 3 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 0,5 tl jauhettua inkivääriä
- 6 dl porkkanaa raastettuna
Kuorrute:
- 300 g tuorejuustoa
- 100 g voita
- 1 ½ dl tomusokeria
- 3 rkl appelsiini- tai sitruunamehua
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Siivilöi jauhoseos taikinaan varovasti nostellen. Lisää voisula ja porkkanaraasteet taikinan joukkoon. Jaa taikina muffinsivuokiin. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrrutteen lisäämistä.
Vatkaa voi pehmeäksi, lisää joukkoon tuorejuusto. Siivilöi joukkoon tomusokerit. Lisää lopuksi appelsiinimehu. Pursota täyte jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.
Näillä herkuilla pystyttiin katsoa ohjelmaa ilman kuolan valumista. Täytyy myöntää, että jännitti aivan tajuttoman paljon ennen ohjelman alkua. Mutta jännitys oli turhaa. Ohjelman katsomisesta jäi erittäin hyvä fiilis ja ihanat muistot ohjelman kuvauksista palautui mieleen. Nyt vain odotellaan sitten ensi viikon jaksoa. Tämähän menee ihan yhdeksi herkutteluksi, kun joka tiistai pitää jotain pientä hyvää nautiskella ;)



Ihania herkkuja :) Täälläkin herkuteltiin, tosin en leiponut mitään, joten täytynee korjata tilanne ensi tiistaiksi!
VastaaPoistaMun ei siltä jännitykseltä edes kovin tehnyt mieli syödä mitään, mutta pitihän sitä nyt hieman herkutella. :D
Poista