tiistai 26. toukokuuta 2015

Pikkuleivät ylioppilaalle

Puuttuuko tulevan viikonlopun juhlapöydästä vielä pikkuleivät? Tässä ohje herkullisiin ja helppotekoisiin pikkuleipiin, joista saat pienellä vaivalla teemaan sopivan näköiset kastamalla pikkuleipien pään tummaan suklaaseen ja viimeistelemällä tämän kultaisella sokerihelmellä.

Itse pikkuleipämassa saa herkullisen makunsa valkosuklaan ja sitruunan yhdistelmästä. Rakenteeltaan pikkuleivät ovat reunoilta mukavan rapeita, mutta ihanan pehmeitä sisältä.




Sitruunaiset valkosulaapikkuleivät (noin 50 kpl)
  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 dl fariinisokeria
  • 1 muna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ sitruunan kuoriraaste
  • 100 g valkosuklaata
koristeluun:
  • tummaa suklaata
  • kultaisia sokerihelmiä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja sitruunan kuoriraaste koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon kuivat aineet siivilän läpi, sekä pieneksi pilkottu valkosuklaa. Sekoita massa tasaiseksi ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Pyöritä viileästä massasta pyöreitä palloja uunipellille. Jätä pikkuleipien väliin leviämisvaraa. Paista 200 asteessa noin 7 minuutin ajan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ❤