maanantai 6. lokakuuta 2014

Omena-calvadoshillo

Omena-ajan ollessa parhaimmillaan ilahduin suuresti, kun sain tuttavaltani kassillisen omppuja leivontaa varten. Halusin saada pienen määrän omenahilloa talven iloksi ja päätinkin piristää perinteisen hillon makua lisäämällä siihen hieman calvadosta.

Itse olen nyt syksyn aikana ihastunut hillojen ja juustojen yhdistelmään, joten tämä hillo pääsee ehdottomasti seuraavalle juustotarjottimelle kruunaamaan nämä herkut.




Omena-calvadoshillo

  • 2 kg kotimaisia omenia
  • 2 limen mehu
  • 3 dl vettä
  • 0,5 kg hillosokeria
  • 1.5 dl calvadosta
Kuori ja perkaa omenat. Pilko omenat lohkoiksi ja purista päälle kahden limen mehut (huom. muista pyörittää limejä hetken pöytää vasten, jotta saat mehun irtoamaan hedelmästä). Keitä omenalohkoja vedessä noin 15 minuutin ajan, kunnes omenat ovat pehmenneet. Survo omenat käsin tai sauvasekoittimella ja lisää joukkoon hillosokeri. Kiehauta seos ja lisää lopuksi joukkoon calvados. Kaada hillo puhtaisiin purkkeihin ja jäähdytä.




Olen huomannut, että etenkin tänä vuonna moni omenapuun omistava on laittanut kotinsa portin pieleen valmiita omenapusseja, joista jokainen voi ottaa ohikulkiessaan herkut mukaansa kotiin viemisiksi. Mikä ihana tapa hyödyntää runsas omenasato, ja samalla jakaa ympärilleen hyvää mieltä.

Iloista alkanutta viikkoa teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Voi Sanna, mun piti googlettaa calvados.. se on näämmäomenaviinaa:) Wau että kuullostaa .. ja etenkin näyttää herkulliselta hillolta. Voi että kun oiskin omppuja! Tekisin tota calvados-omppu-hilloa heti! Minäkin olen kuullut paljon juttuja ylijäämäompuista, radiossakin oli juttua "omppu-ongelmasta", jotkut niitä on heitelly kompostiin ja vaikka mihin, voi voi. Noh, tulen uudestaan katsomaan ohjettasi sitten joskus KUN oma sato yltää ihan hillotasolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat omppuja jostain hommattua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! ❤